Rispekt

Blog

Minua ei tarvitse päästää pois

Minun eiliseni sujui melko pitkälti samoissa merkeissä kuin Jennillä.

Neljältä alkoi diskreetin välikoe. Osasin yllättävän hyvin. Koepaperissa oli painovirhe: ensimmäisenä tehtävänä oli todistaa, että disjunktio voidaan esittää negaation ja implikaation avulla. Annettu lause kuitenkin oli konjunktio esitettynä negaation ja implikaation avulla. Ensimmäisen tehtävän b-kohdassa piti itse esittää konjunktio implikaation ja negaation avulla.

Tenttiä valvonut assari ei ilmeiseti uskaltanut muuttaa tehtävää, mutta tentin vastuuopettaja muutti sen saman tien paikalle tultuaan. Tätä ennen oli jo palautettu kaksi paperia. Pienen kinuamisen jälkeen tenttiin saatiin lisäaikaa, huimat kuusi minuuttia.

Miten tarkistetaan ne paperit, jotka palautettiin ennen kuin tehtävää muutettiin? Ensimmäinen tehtävä oli niin helppo, että se todennäköisesti vaikuttaa läpipääsyyn merkittävästi. Jos tehtävä hyväksytään alkuperäisen määrittelyn mukaan, miten käy meidän, jotka istuimme tentin loppuun asti? Väitän, että painovirheen ihmettelyyn meni yli kuusi minuuttia. Se ratkaiseva idea olisi voinut vielä tulla!

Oli muuten ensimmäinen kerta, kun istuin matikankokeessa loppuun asti.

Ilta jatkui ATK-YTP:n merkeissä Pormestariklubilla. Otaniemen teekkarit olivat kovia laulamaan, alkuillasta miesten käytössä ollut sauna oli idealtaan hieno, mutta kovin haalea. Poreallas ja kylmävesiallas olivat mukavia, ja Arvi loistava. Tällä kertaa Arvilla oli kengät jalassa. Lähtiessä onnistuin unohtamaan pyyhkeeni, toivottavasti se vielä löytyy. Sikäli tapahtuma oli loistava, että tupakansavu ei tarttunut vaatteisiin, harvassa paikassa kun sai polttaa.

17. 10. 2003 14:12. Se piti vielä sanomani, että aika harvoissa bileissä niin suuri osa ihmisistä on niin intensiivisesti keskittynyt uutisiin kuin nyt.

pompo, 16.10.2003 09:41

Kommentteja

Kommentoi

Nimesi:

Sähköpostiosoitteesi:

Kotisivusi osoite:

Kommenttisi:

Päivän pamaus

Tilaa Rispekt!

Mikä on Päivän pamaus?

Blogi pyörii Movable Typellä.

Rispekt on saatavilla myös RSS-feedinä.

Web-sähköposti

Sähköpostiosoite: Salasana:

Näyttääkö sivu katkenneen? Olet törmännyt vajavaisuuteen Internet Explorerin tyylitiedostotuessa. Paina kaksi kertaa F11 tai hanki parempi lukuväline.