Kuten usealla taholla on todettu, Pinserin Riitta kirjoittaa ansiokkaasti pätkätöistä.
Kommenttina lainasin erään Tampereen yliopiston kurssin luentokalvoista lainatun lauseen "Senioriteetti/lojaalisuus korvautuu näytöillä."
Tähän Aki vastasi seuraavasti: "Mitäs tuossa muka on vikana? Tietenkään pelkkä ikä tai kokemus ei tuo osaamista. Mitä vanhempi, sitä todennäköisemmin on oppinut hommansa, mutta eihän ikä voi valinta- tai valitsemattajättämisperuste olla."
Senioriteetti (joka sanana on alalle tyypillistä mukasuomea) ei mielestäni tarkoita vain ikää ja kokemusta, vaan myös yrityskulttuurin tuntemusta, rutinoitumista ja niin edelleen. Jokaisella uudella työntekijällä menee hetki, ennen kuin tottuu firman tapoihin toimia ja tutustuu työtovereihin, kaiken kaikkiaan sopeutuu työpaikan oloihin. Tämä on pois paitsi "näyttöjen" antamisesta, myös oikeasta, tuottavasta työstä. Iän myötä myös yleinen elämänkokemus, josta tuskin on ainakaan haittaa missään, karttuu varmasti.
Lojaalisuus on molemminpuolinen ominaisuus ja etu. Työnantaja voi luottaa, että kokenut työntekijä pysyy talossa (ja tekee tosissaan töitä), vaikka aidan toisella puolella ruoho olisikin eriväristä, kunhan sitä tällä puolen varmasti riittää. Työntekijän tieto ja tietämys pysyvät firmassa, ja toimintaa voidaan kehittää pitkäjänteisesti, eikä vain tilaus tilaukselta ja projekti projektilta.
Sen ymmärtäminen on asian ydin. Pätkätyöt ja näyttöjen painottaminen ovat luonnollinen osa nykyistä kvartaaliajattelua. Onneksi jotkut ovat ymmärtäneet pitkäjänteisyyden edut.
pompo, 10.01.2004 08:47
näin on kävyt ja kivet. siis, että tuota ikärasismia jauhetaan nykyään (sattuneesta syystä) paljon. meidän (so & te) alalla erityisen paljon noin potilasnäkökulmasta.
loputonta on jauhanta, mutta missä on se suuri ja viisas jokin, joka kertoo mihin me ne kaikki mummot ja papat laitetaan...
lyhyesti ja vähän offtopic, mut kuitenki.
foxy shady, 10.01.2004 22:38
Blogi pyörii Movable Typellä.
Rispekt on saatavilla myös RSS-feedinä.
Näyttääkö sivu katkenneen? Olet törmännyt vajavaisuuteen Internet Explorerin tyylitiedostotuessa. Paina kaksi kertaa F11 tai hanki parempi lukuväline.